Kalevala leviää Eurooppaan
Kalevala tunnetaan ympäri maailmaa. Se on eniten erikielisiä käännöksiä saanut suomalainen kirja. Ensimmäisen käännöksen teki M. A. Castrén ruotsiksi. Koska ruotsi oli Keski-Euroopassa tutumpi ja helpommin omaksuttava kieli kuin suomi, Castrénin ruotsinnos mahdollisti Kalevalan lukemisen ja kääntämisen kansainvälisesti. Eepos herättikin suurta innostusta ulkomailla melko pian ilmestymisensä jälkeen. Vuonna 1845 Kalevalan ranskankielisen proosakäännöksen julkaissut Louis Léouzon Le Duc kertoi suomalaisille kuinka merkittävät kulttuurihenkilöt, kirjailijat ja poliitikot alkaen Victor Hugosta olivat ihastuneet Kalevalaan eivätkä saaneet siitä tarpeekseen:
”Olette tehneet minulle merkittävän palveluksen”, sanoi eräänä päivänä Victor Hugo minulle, ”sillä julkaisitte kirjan, josta olen löytänyt opeilleni elävän vahvistuksen. Kalevala irtautuu tunnetuilta poluilta, lukija tuntee vapaan liikkumatilan, lukija kelluu rajattomassa avaruudessa.” Lamartine, joka on nerona aivan toisenlainen kuin Victor Hugo, ei ole yhtään vähempää Kalevala-innostuksen läpäisemä. Hän osaa lähes kaiken ulkoa ja kirja kuuluu hänen tarkoin valittuun kokoelmaan, jonka hän ottaa mukaansa kaikille matkoilleen. Herra D’Isreali, tuo nerokas kirjailija, tämä Englannin parlamentin tärkeä jäsen … on mieltynyt Kalevalaan niin kiihkeästi, että hän usein eristäytyy kotiinsa useiksi tunneiski vain lukeakseen sitä.
Aikakauden tunnetuimpiin tieteentekijöihin lukeutunut Jacob Grimm puolestaan esitelmöi ja kirjoitti Kalevalasta myös vuonna 1845. Se oli suuri huomionosoitus suomalaiselle kansanrunoudelle ja mytologialle, sillä Grimm oli merkittävä tutkija ja auktoriteetti näillä aloilla. Hänen esitelmänsä ja Léouzon Le Ducin kirje julkaistiin pian myös Suomessa ruotsinkielisinä käännöksinä. Léouzon Le Ducin ruotsiksi käännetyn kirjeen rinnalla epätyypilliseen tapaan painettiin myös ranskankielinen alkuperäinen kirje – ikään kuin suomalainen yleisö ei muuten olisi voinut uskoa, mitä Kalevalasta puhuttiin Keski-Euroopassa.
Todiste suomalaisten kyvystä korkeaan kulttuuriin
Pariisista, Berliinistä ja Lontoosta kantautuvat tiedot siitä, kuinka kuuluisat kirjailijat ja tieteentekijät olivat ottaneet Kalevalan vastaan huomionarvoisena, taidokkaana ja ennen kaikkea aitona kansaneepoksena oli huomattava tunnustus suomalaisille ja heidän kulttuurilleen. Antiikin Kreikan eepoksia pidettiin esikuvallisena kulttuurina. Nyt myös suomalaisilla oli oma, kaukaisesta menneisyydestä kertova eepos, jonka voitiin sanoa olevan todiste siitä, että kansalla oli kunniakas historia ja kyky tuottaa taidokasta kaunokirjallisuutta.
Näin Kalevala ja sen positiivinen vastaanotto tunnettujen kulttuurikansojen keskuudessa antoi suomalaisille tunnustuksen siitä, että myös he olivat kulttuurikansa. Eepos ja sen esittämä menneisyys kertoivat myös siitä, kansalla oli mahdollisuus todelliseen kulttuuriseen kehitykseen ja pääsy niin sanottujen sivistyskansojen joukkoon. He eivät kenties vielä olleet kehittyneet samalla tasolle kuin ranskalaiset, saksalaiset tai englantilaiset, mutta Kalevalan myötä heillä olisi siihen kaikki edellytykset.
Suomenkielinen eepos tuli muualla Euroopassa tunnetuksi ja suosituksi, koska se syntyi osana kansainvälistä eurooppalaista kulttuurikenttää. Vaikka Kalevalan aineistona oli ainutlaatuinen suomalais-karjalainen runolaulukulttuuri, ei sitä olisi syntynyt ilman kansainvälisiä tieteellisiä, taiteellisia ja aatteellisia vaikutteita. Eepos on siten osa eurooppalaista kulttuuriperintöä.
Kuvassa on Lönnrotin lähettämä kirje Jakob Grimmille. Grimm oli pitänyt Kalevalasta esitelmän arvostetussa Preussin tiedeakatemiassa ja julkaissut luennon myös artikkelina. Kirjeessä Lönnrot kiittää Grimmiä siitä, että hän oli ylistänyt Kalevalaa ja lähettänyt artikkelinsa Lönnrotille. Jakob Grimm ja myös hänen veljensä Wilhelm olivat aikakaudella kaikkien oppineiden tuntemia tieteentekijöitä, joiden lastensatukirja oli vain pieni osa mittavasta tuotannosta, joka käsitteli muun muassa kieltä, myyttejä ja kirjallisuutta. Hänen viehtymyksensä Kalevalaa kohtaan oli merkittävä huomionosoitus, joka pantiin Suomessa merkille. Lönnrot päätti, tuntemattomasta syystä, kirjoittaa Jakob Grimmille suomeksi. Kenties hän ei ollut varma omasta saksan kielen taidostaan tai halusi esitellä suomen kehittymistä kirjakieleksi.
KIRJALLISUUS
Aarnipuu, Petja (toim.) 2012: Kalevala maailmalla — Kalevalan käännösten kulttuurihistoria. Helsinki, SKS.
Kaukonen, Väinö 1979: Lönnrot ja Kalevala. Helsinki, SKS.
Lönnrot, Elias 1990: Valitut teokset 5: Muinaisrunoutta. (Toim. Raija Majamaa.) Helsinki, SKS.
Saarelainen, Juhana 2019: Runous, tieto ja kansa. Elias Lönnrotin ajattelu ja toiminta aikalaisfilosofian kontekstissa. Turku, Turun yliopisto.