Runonkeruumatkat

Nykyaikana runoja kerätessään Lönnrot olisi voinut ajella autolla ristiin rastiin Suomea, Karjalaa ja Inkeriä, mutta 1800-luvun alkupuolen Suomessa ei ollut edes rautatieverkostoa. Ensimmäinen ratayhteys avattiin Helsingistä Hämeenlinnaan 1862. Lönnrot kulki matkoillaan jalan, hiihtäen, veneellä tai hevoskyydillä. Seitsemännellä keruumatkalla tammikuussa 1837 noin 300 peninkulmaa taittui jalkapatikalla, hiihtäen tai hevosella.

Vuosi 1828

Lönnrot lähti ensimmäiselle keruuretkelleen huhtikuussa 1828. Alkumatkalla hän ei juuri runoja löytänyt, mutta päästyään Itä-Suomeen Savoon ja Karjalaan Lönnrot tapasi vanhan runon taitajia. Kohokohdaksi muodostui Juhana Kainulaisen kohtaaminen Kesälahdella. Hänen laulujaan ja loitsujaan Lönnrot kirjoitti muistiin kolmen päivän ajan. Lönnrot viipyi ensimmäisellä keruumatkallaan koko kesän ja palasi syksyllä Laukkoon mukanaan runsaasti muistiinpanoja, kaikkiaan noin 6000 säettä, enimmäkseen loitsuja ja kertovia runoja.

Vanhan runolaulun esiintymisalueet Lönnrotin aikoina. Kuva pohjautuu karttaan, joka on Väinö Kaukosen kirjassa Lönnrot ja Kalevala (1979, sivu 142).

Syksyn 1828 Lönnrot vietti Laukossa järjestellen keruutuloksiaan painokuntoon. Täällä hän kuuli myös vienankarjalaisen kiertävän laukkukauppiaan laulavan hänelle eeppisiä eli kertovia runoja. Näin hän sai uuden todisteen siitä, mistä runolaulua parhaiten voisi tavoittaa.

Lönnrot jatkoi opintojaan Helsinkiin siirretyssä yliopistossa, mutta hänen rakkaimpana harrastuksenaan oli edelleen työ kansanrunojen parissa. Hän kuului siihen pieneen joukkoon, jonka tavoitteena oli kehittää suomen kieltä ja myös tallentaa vanhaa kansanrunoutta. Asiaa ajamaan perustettiin helmikuussa vuonna 1831 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Lönnrotista tuli seuran ensimmäinen sihteeri ja pitkäksi aikaa sen aktiivisin jäsen.

Vuosi 1832

Seuran ensimmäisiä tehtäviä oli hankkia Lönnrotille apuraha rajantakaiseen Vienan Karjalaan suuntautuvaan runonkeruumatkaan. Tämä matka kuitenkin keskeytyi, sillä runonkerääjä kutsuttiin lääkärintehtäviin koleraepidemian vuoksi. Matka toteutui kuitenkin seuraavana kesänä 1832, ja Lönnrot kirjoitti muistiin 3000 säettä loitsuja ja kertovaa runoutta.

Runonkeruumatkat eivät aina sujuneet joutuisasti. Vuoden 1832 retken keskeytti sade kokonaiseksi viikoksi. Lönnrot kirjoitti ystävälleen, että odotellessa ei ollut muuta tekemistä kuin korttipelit ja juominen. Hän vielä täsmensi, että huonommalla tuurilla olisi voinut hävitä koko matkakassan, sillä korttia pelattiin rahasta ja korkeilla panoksilla. Lönnrot jäi kuitenkin 20 ruplaa voitolle. Lehdessä julkaistussa matkakertomuksessa Lönnrot, kenties ymmärrettävistä syistä, ei maininnut viikon mittaista korttipeliä lainkaan.

Vuosi 1833

Vuonna 1833 Lönnrot hakeutui lääkäriksi pieneen ja syrjäiseen Kajaanin kaupunkiin. Helsingin samanhenkisen toverijoukon menettämisen korvasi se, että Kajaani sijaitsi lähellä Vienan Karjalan laulumaita. Uusi runojen julkaisusuunnitelmakin muotoutui. Lönnrotin tarkoituksena oli julkaista laulut erillisinä, pääsankareihin keskittyvinä jaksoina.

Neljäs keruumatka syyskuussa 1833 oli Kalevalan syntyhistorian kannalta käänteentekevä. Vienan kylissä Lönnrot sai kokea, miten elävää runolaulu siellä oli. Runoja lauloivat sekä vanhat että nuoret. Vuonnisessa hän tapasi Ontrei Malisen. Ontrei lauloi Lönnrotille kahtena päivänä 800 säettä, niiden joukossa Sampo-jakson. Vanha tietäjä Vaassila Kieleväinen tunsi tarkoin runojen keskeiset teemat ja opasti kerääjää eri aiheiden yhdistämisessä. Vaassilan tiedoilla olikin eepoksen rakenteen kannalta ratkaiseva merkitys.

Lönnrot alkoi järjestellä muistiinpanojaan painokuntoon. Ensimmäisen matkan runot olivat ilmestyneet Kantele-nimisinä vihkoina 1829–1831. Vuoden 1833 matkan jälkeen syntyivät käsikirjoitukset Lemminkäinen, Väinämöinen ja Naimakansan virsiä; viimeksimainittu koostui häälauluista.

Nämä eivät kuitenkaan tyydyttäneet kirjoittajaa. Yhtenäinen runoelma – suuri eepos – oli hänen päämääränään, esikuvinaan homeeriset eepoksetIlias ja Odysseia sekä muinaisskandinaavien Edda.

Joulukuussa 1833 hän kirjoitti lääkärikollegalleen Henrik Cajanderille:

Talvella aion jälleen pistäytyä Arkangelin kuvernementtiin enkä ennen laata keräämästä ennenkuin näistä runoista saa kokoelman, joka vastaa puolta Homerusta.

Näin syntyi ensimmäinen yhtenäinen 5000-säkeinen runoelma, "Runokokous Väinämöisestä", jota myöhemmin on kutsuttu Alku-Kalevalaksi. Lönnrotia ei tämäkään työ vielä tyydyttänyt. Hänen mielensä paloi edelleen Vienan runokyliin.

Vuodet 1834 ja 1836–1838

Viidennellä matkallaan huhtikuussa 1834 Lönnrot tapasi Arhippa Perttusen, joka oli mestarillisin hänen Vienassa tapaamistaan laulajista. Latvajärven kylässä Arhippa Perttunen lauloi Lönnrotille kahden päivän aikana 4000 säettä pitkiä, kertovia runoja.

Nämä viisi keruumatkaa olivat Kalevalan syntymisen kannalta merkittävimmät. Lönnrot teki vielä kuusi muuta matkaa. Esimerkiksi seitsemäs matka (1836–1837) Suomen Karjalaan kartutti runsaasti lyyristä runoaineistoa, jonka pohjalta Lönnrot muokkasi Kantelettaren (1840, 1841). Alkutaipaleen matkaa Lönnrot oli kulkenut ystävänsä J. F. Cajanin kanssa, mutta miesten erottua Lönnrotin piti selviytyä yksin. Kirjeessään Cajanille Lönnrot kuvaa matkanteon haasteita, joista pienimmät eivät suinkaan olleet alituinen väsymys ja pelko:

Niin läksin ja olen sitte Sinusta erottuani osittain jalan, osittain hiihtämällä, osittain hevosella matkannut päälle 300 virstan, Tuoppajärven, kylissä enimmiten, jotka kuitenki olivat hyvin köyhiä, niin ruualta, kuin runoilta. Muutamassa Makari nimellisessä kylässä ostin kaksi hyvää asetta, suuren venäjän puukon ja sukset. Vaan kumpastaan ei ole minulla enää, koska Pyhässä Saaressa vaihon puukkoni vielä suurempaan ja mielestäni parempaan, sukset taasen unohtuvat jälkeeni. Sitä ennen niillä kuitenki hiihin ylehensä 60 virstaa, jotta jousivatpa unohluaki. Katoslammin kylästä Suureen järveen hiihtaessäni oli 30 virstaa aivan umpea ja vähällä olin sillä taipaleella uupua.

Vuoden 1838 matkalla Lönnrot tapasi Koitereen rannalla asuvan Mateli Kuivalattaren, jota kuvasi kirjeessään seuraavasti: 

Oikian laulajan tapasin kuitenkin vasta jälkeenpäin Materi Kuivalattaren Koitereen rannalla Ilomantsin kirkolta neljättä penink. pohjaseen päin 3 neljännestä Huhuksen kylältä. Siltä yksinään kirjottelin vanhoja lauluja 2 päivää. Sitte piti kerkeämiseen kotiin rientää, johon pääsin syyskuun loppupäivillä. 

Lönnrot ei yleensä nimennyt tapaamiaan laulajia. Vain silloin, kun hän koki laulajan merkittäväksi, hän mainitsi tämän nimeltä. Mateli Kuivalatar on yksi harvoja naispuolisia runolaulajia, jonka nimi on säilynyt jälkipolville.

KIRJALLISUUS
Kaukonen, Väinö 1979: Lönnrot ja Kalevala. Helsinki, SKS.